Toukokuu 2008 - Liki ohdakepeltoa kasvanut

Hilkka Rosholm, toukokuu 2008

LIKI OHDAKEPELTOA KASVANUT

Jeesus käytti hyvin oivallisesti vertauksia arkielämästä selventääkseen sanomansa tarkoitusta. Kuulijat ymmärsivät helpommin, mitä Jeesus tarkoitti. Samalla he saivat myös miettimisen aihetta omalle kohdalleen, kun lähtivät kotiinsa. Yksi näistä Jeesuksen kertomista vertauksista on uskon vertaaminen siemeneen. Kylvö tehdään, maassa vilja kasvaa ja kasvu riippuu monesta tekijästä. Uskon sana kylvetään sydämen maaperään. Ratkaisu vastaanotosta on ihmisen itse tehtävä. Itse kasvuun ja kasvuolosuhteisiinkin voi jokainen vaikuttaa valinnoillaan. Uskon meissä vaikuttaa Jumala, mutta ihmisen on haluttava kasvaa. Siemenet putosivat Jeesuksen vertauksessa kalliolle, tien laitaan, ohdakkeiden keskelle ja hyvään maahan.

Jeesus selitti myös tarkemmin, mitä nämä kasvualustat vaikuttavat uskoon ja uskon tiellä kulkemiseen. Kalliolla ei edelleenkään mikään kasva, maanviljelijäkin tähtää hyvään maahan ja parhaisiin kasvuolosuhteisiin. Näin meidänkin on ajateltava. Meidän pitää miettiä, mitkä asiat huonontavat sydämemme maaperää. Emme saa unohtaa, että tämä uskomme on armoa. Minä olen pysähtynyt ajattelemaan omaa uskonelämääni. Surukseni olen todennut, ettei uskon siemen minussa ole pudonnut hyvään maahan. Pientareelle olen jäänyt, joutomaakin on lähellä, jonne rikkaruohot levittäytyvät. Enkä ole aina ollut tarkkana, minkä annan elämässäni vaikuttaa.

Pientareella ollessani olen havainnut, että muutkin kasvit kuin ohdake haluavat sieltä elintilaa. Jonakin aikana ohdakkeet ovat vallalla, toisinaan voikukat rehottavat ja joskus peltovalvatit ja juolavehnät ovat enemmän näkyvillä. Samoin kaikenlaiset asiat, välillä ihan turhanaikaisetkin, haluavat viedä meidän mielenkiintomme kokonaan. Voikukka on esimerkiksi hyvin näkyvä pientareella viihtyvä kasvi. Sitkeäkin se on. Ihan pienestäkin kolosta se yrittää puskea esiin kukkavanansa. Yrittämisen puutteesta se ei kyllä kärsi. Niin me ihmisetkin joskus ymmärrämme pelkäksi työksi uskonvaelluksemme. Voimme käydä seurakunnassa tekemässä sen enempää ajattelematta ne asiat, jotka on etukäteen sovittu. Voimme myös kokea, että tekemämme työ on erittäin tärkeää, muista ja muiden töistä ei ole väliä. Omin voimin tehdystä työstä uupuu helposti. Seurakunnan työ on kuitenkin Jumalan valtakunnan työtä. Jeesus on esimies, Hänen alaisuudessaan työt tehdään. Kun tämän tajuaa, silloin jokaisen seurakuntalaisen on tarpeellista säännöllisesti vetäytyä esimiehen kanssa työn kehittämiskeskusteluihin. Silloin selviää sekin, miksi koemme niin usein uupumusta.

Juolavehnä on taas aika mitättömän näköinen. Vähän arankin oloinen se on, matalampia pientareen ja joutomaan kasveja. Kukatkaan eivät ole helposti erottuvia. Vaan samanlainen sitkeä se on kuin muutkin. Moni uskovakin kokee, että on aika mitätön. Ei ole esiintymisvarmuutta, laulaminenkaan ei onnistu. Myös se vaivaa mieltä, ettei tunnu löytyvän sanoja luontevasti kertoa pelastuksesta ja uskon vapaudesta. Moni voi kokea aivan turhaan alemmuutta. Siellä arjenkin keskellä voi elämällään osoittaa, ketä palvelee. Jumalan armoa tämä uskon tien vaeltaminen on, meiltä kysytään ensisijaisesti halua olla mukana. Jeesukseen luottaen saamme matkaa tehdä. Jumalan sanasta eli Raamatusta saamme ohjeita ja rohkaisua. Sanojakin löytyy sanottavaksi, kun ajankohta on oikea.

Turhaan ei Jeesus kuitenkaan ottanut ohdaketta esimerkiksi tämän maailman murheista. Rehevä ohdake tukahduttaa alleen hennommat kasvit. Se leviää juurakkonsa ja siemeniensä avulla. Kasvin pääjuuri kasvaa jopa kahden metrin syvyyteen, joten jämäkästi se on maassa kiinni. Juuret ovat hyvin elinvoimaisia, pienestäkin palasta alkaa uusi kasvi kasvamaan. Kukat ovat kyllä kauniin värisiä, mutta kukittuaan siemenet lentävät jopa useita kilometrejä. Ohdake on rikkakasvi, jonka tuhoamiseen viljelijät käyttävät erilaisia keinoja. Meidänkin pitäisi ottaa huomioon, että elämässämme on sellaisten huolien mahdollisuus, että ne valtaavat ja uuvuttavat meidät. Ohdakkeen lailla ne valtaavat mielemme niin, että emme näe enää Jumalaa, vaan murheet ovat elämässämme päällimmäisinä. Lisäksi ohdakkeen piikit satuttavat aina.

Itse olen joskus kuvitellut, että osaan järjestää elämäni hyvään malliin. Uskoin Jumalaan, mutta halusin näyttää muillekin omaa osaamistani. Jumalan armo jäi taka-alalle. Järjestelin silloin asioita oman ymmärrykseni mukaan. Yritin miettiä kaikkia vaihtoehtoja ja valita kykyni mukaan niistä parhaan. Kannoin murhetta siitä, ymmärränkö ottaa kaiken huomioon. Tavoittelin liki täydellisyyttä valintoja tehdessäni. Tällaiseen tilaan joutuminen on erittäin ahdistavaa. Jossain sisimmässäni tiesin, ettei täydellisyyttä voi rajallinen ihminen täällä maan päällä saavuttaa. Tällainen tavoittelu vääristi minäkuvaani. Minun ajatukseni olivat silloin mielestäni ainoita oikeita. Samoin se vaikutti ihmissuhteisiin. Olin hiljaa mielessäni edellyttänyt muiltakin samaa täydellisyyden tavoittelua. Olin pettynytkin monta kertaa, mutta sitä en ollut sittenkään sisäistänyt, että tämä oli täydellisesti vain minun ongelmani. Muissa ei ollut vikaa, vaikka niin luulin. Ohdakkeeni piikit varmasti pistivät silloin läheisiäni. Uudistumiseni yhteydessä sain kokea Jumalan armon uudelleen. Se oli henkisesti vapauttava kokemus. Tajusin, ettei murehtimiseni tuo mitään lisäarvoa elämääni.

Näistä ja muista erityyppisistä vaikeuksista löydämme välillä itsemme. Ohdakkeen ahdistuksissa minä siis kuljin vähän aikaa sitten. Mutta sieltäkin, ohdakkeitten keskeltä, voi nousta. Jumalan avulla pääsin irti omista ohdakkeistani. Vaikka ahdinko olisi kuinka syvä tahansa ja vaikka ne ohdakkeet aivan kuin kietoutuisivat ihmisen mieleen, taivas on avoinna. Vaikka ohdakkeet tai muut rikkaruohot tuntuvat kasvavan peitoten meidät, niiden lehdet ovat vain pieni verho Jumalan taivaan ja meidän välillä. Jumalan armo on suuri. Sitä kokemaan haastan arat, itseensä pettyneet, väsyneet ja ahdistuneet. Vain Jumalan antama lepo ja rauha tuo elämän takaisin elämisen arvoiseksi.

Meillä pitäisi olla uskon tiellä tähtäimessä saada sydämeemme hyvä maaperä. Onneksi meillä on aina mahdollisuus pysähtyä. Meillä on mahdollisuus hiljentyä kaikkivaltiaan Jumalan eteen. Jumalalle voimme kertoa tuntemuksemme, kun maailma ahdistaa. Jumalalle voimme kertoa, jos tunnemme ohdakkeiden piikkien pistävän liian terävästi ja satuttavasti. Jeesus tuli maailmaan ihmisenä, että voisi kaiken kokea kuin ihminen. Hän ymmärtää siksi rajallista ihmistä. Näin ovat meidän tuntemuksemme ja kokemuksemme taivaassa tiedossa. Minäkin voin kertoa, että haluan päästä eroon niistä rikkaruohoista, jotka nyt haittaavat elämääni. Haluan sydämeni maaperään uutta multaa ja möyhennystäkin. Omista itsekkäistä ajatuksista se on kovettunut, tiedän sen. Möyhennys voi kyllä edellyttää minulta jostain luopumista, asenteitteni muutosta tai ajatusteni selventämistä. Siihen haluan olla valmis ja rukouksessa pyydän voimaa omaan osuuteeni. Sen jälkeen tapahtuu niin kuin Jeesus vertauksessaan kertoo, että siemen alkaa taas tuottaa satoa.

-hilkka-