Toukokuu 2012 - Uskosta, toivosta ja rakkaudesta

HILKKA ROSHOLMIN TOUKOKUUN POHDINTA 2012

Uskosta, toivosta ja rakkaudesta

Usko on Jumalan aikaansaamaa. Se on yhtä ihmeellistä kuin Jumala itse. Kun ihminen tulee uskoon, hän haluaa kertoa kaikille, että hänelle on tapahtunut jotain ihmeellistä. Samalla tavoin minulle kävi aikanaan. Kasvoin lapsena Jumalan tietoisuuteen. Maalaistalossa kasvaneena minä näin eläinten syntymisen ja kasvun. Elin kasvien kylvämisen, kasvun ja sadonkorjuun ihmeen vuosittain. Näin sen mikä oli näkyvää. Jumalan kunnioitus kasvoi vuosittain oman ymmärrykseni kasvun myötä. Jo silloin tajusin, että maailmassa tapahtuu paljon ihmissilmältä salassa. Minun oli helppo hyväksyä, että Jumalan voima vaikutti kasvuun, niin perusteellista se oli. Tajusin myös, että minunkin elämässäni ja sisimmässäni on tapahtunut paljon salassa. Nuoruuden kasvukivuissa kaipasin Jumalalta jotain selvempää osoitusta olemassaolostaan. Sisimmässäni oli tuska ja kipuilu etten kelpaakaan Jumalalle. Samalla tunsin, ettei minulla ollut varmuutta siitä, että pääsen kuolemani jälkeen taivaaseen, vaikka jotkut niin kertoivat.

Eräässä nuorten tilaisuudessa puhuja kertoi juuri sen, mitä olin kaivannut. Hän kertoi, että selkeään ja läheiseen Jumalayhteyteen pääsee vain välimiehen eli Jeesuksen kautta. Ihmisen tarvitsee myöntää avun tarpeensa. Ihmisen pitää tehdä siis valinta ottamalla Jumalan sovitus eli Jeesus Vapahtajana vastaan. Muistan miettineeni siellä tuolilla istuessani omaa epävarmuuden tunnettani. Oivalsin, että tämä voisi olla se, mikä minulta puuttuu. Kerroin tilaisuuden jälkeen asiastani puhujalle ja hän rukoili puolestani. Koin silloin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti Jumalan Pyhyyden. Rukouksen yhteydessä koin myös ihmeellisen vapauden. Jeesus vapautti minut kaikesta syyllisyyden tunteestani. Sain Jumalan Hengen, joka toi mukanaan varmuuden pelastuksestani ja taivaskelpoisuudestani. Tästä vapaudesta ja varmuudesta haluan vieläkin kertoa.

Sanotaan, että toivossa on hyvä elää. Toivo on elämässämme aina läsnä, vaikka sitä ei aina ajattelisikaan. Kun haluamme elää, toivomme kokevamme uusia päiviä. Toivomme siis elävämme. Toive saattaa olla toivomus, että saavuttaisimme jonkin päämäärän. Joskus tällainen toivo edellyttää meiltäkin jotain. Voimme toivoa, että opiskelun jälkeen saisimme työpaikan. Tällainen toive on hyvä kannustin jaksamiseen. Uudesta työpaikasta ei meillä tietoa, mutta uskomme, että se löytyy aikanaan. Kun huomaa saaneensa koulutustaan vastaavan työpaikan, toive muuttuu todeksi. Voimme myös toivoa toisille hyvää. Toivotamme hyvää päivän jatkoa, hyvää matkaa, hyvää yötä. Silloin toivomme, että toinen kokisi tavallisen elämän sujuvaksi ja pääsisi jatkamaan tilanteesta eteenpäin turvallisesti.   

Ymmärsin aikanaan, että usko Jeesukseen tuo meille lahjana myös toivon. Se toivo on iankaikkisuustoivo. Iankaikkisuus sanana pelotti minua ennen uskoontuloani. Siellä ei ole aikaa, sanottiin. Mitä siellä sitten on? Minä olin elänyt monen vanhan ihmisen kanssa, nähnyt kuoleman ja hautajaiset. Tajusin, että se on jotain lopullista ja siksi pelottavaa. Enhän minä halunnut edes miettiä omaa kuolemaani. Iän ja sairauksien myötä olen tajunnut, että kuolema onkin vapauttava asia. Minä kuolen ja minulla on toivo, etten koe näitä särkyjä ja kipuja kuolemani jälkeen. Minulla on toivo, ettei näitä liikkumisrajoituksia enää ole kohdallani. Sydämessäni sen tiedän ja Raamattu vakuuttaa niin. Minunkin elämässäni vahvistuu se, että meissä ihmisissä on keho ja henki. Minun kehoni heikkenee ja huononee koko ajan vain enemmän. Henki minussa on sama, siihen ei sairaus pysty. Sitten kun kuoleman aikani koittaa, kehoni jää tänne ja Jeesukseen uskova henkeni siirtyy Jumalan luo.

Rakkaus on kaiken elämän perusta. Rakkauden saamme synnyinlahjana. Tässä elämässä se on yleensä vastavuoroista. Normaalisti lapsi oppii kodin hyvässä ilmapiirissä rakastamaan vanhempiaan. Äiti ja isä rakastavat lastaan ja toivovat hänelle hyvää. Vanhemmat huolehtivat lapsestaan. Ajan kuluessa voi käydä niin, että lapsi huolehtiikin vanhemmistaan. Rakkaus elämää kohtaan pitäisi kattaa myös toisen ihmisen elämän kunnioituksen. Nykyään tähän on tullut huolestuttavia piirteitä eikä se toteudu. Mikä on tällaisen aiheuttanut? Pidemmän ajan tulos se varmasti on. Kuitenkin minäkin voin rakastaa vain inhimillisesti täällä maan päällä ollessani.

Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on suurinta rakkautta, koska se on olemassa ilman vastakaikuakin. Jumalan rakkauteen liittyy Pyhyys. Jumalan Pyhyyden koin uskoon tullessani. Jumala otti minut silloin yhteyteensä, tajusin jälkikäteen. Siteet tänne maan päälle katkesivat jo silloin, vaikka olen elänyt neljä vuosikymmentä sen jälkeen. Tässä matkan varrella olen tajunnut jollain tavalla sen, että ikuisuudessa ei ole ainakaan samanlaista aikaa kuin maan päällä. Jumala on ilman aikaa koska Hän on ollut aina ja tulee olemaan aina meidän vinkkelistämme katsoen. Ihmisen Hän on luonut elämään täällä maan päällä vain tietyn ajan. Jumala rakastaa ajattomana kaikkea, koska elämä jatkuu.

Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Jumalan rakkaus tuo uskon ja toivon.

                                                                                                                                  -hilkka-