Marraskuu 2011 - Unohtaen sen mikä on takana

Hilkka Rosholmin marraskuun pohdinta 2011

”Unohtaen sen, mikä on takana…

…ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä.” Näin Paavali kertoo Raamatussa elämästään Jeesuksen Kristuksen seuraajana.

Meitä kehotetaan lukemaan Raamattua ohjeeksi elämään, sen kaikkina aikoina. Miksi Paavali halusi unohtaa? Tuostahan käy ilmi, että kaiken. Se on aivan selvää, että hänkin tiesi, mihin kaikkeen Jumala oli hänet kutsunut ja mitä hänen kauttaan vaikuttanut. Hän ei varmasikaan halunnut Jumalan työtä mitenkään väheksyä eikä peitellä eikä yrittää muuttaa miksikään. Paavalilla olisi ollut myös kerskaamisen aihetta monesta asiasta. Hän voi kirjoittaa noin vain yhden asian takia. Paavali oli tajunnut, ettei hänellä itsellään ollut todellakaan merkitystä Jumalan käyttäessä häntä. Jumalan teoilla hän ei voinut kerskua pitäen niitä omina tekoinaan. Jumala on kaiken aloittaja ja tekijä ja loppuunsaattaja. Jopa kutsu evankeliumin työhön on kokonaan Jumalan työtä ja vaikutusta. Uskonelämässä ei kukaan voi siis kerskata omilla teoillaan vieläkään. Me olemme vain välikäsiä kertoessamme Jeesuksesta ja Jumalan suuresta rakkaudesta.

Tässä sairastaessani olen miettinyt unohtamista myös ihan inhimillisten kokemusten kannalta. Kerskaamisesta sairaudessa ei tietysti ole kyse. Kuinka helppoa onkaan jäädä näihin hankaliin ja katkeriinkin kokemuksiin. Voisinko kuitenkin kurottautua uutta kohti? Paavalillakin oli jokin piikki lihassaan, kuten hän asian ilmaisi Raamatussa. Toiset tutkijat ovat ajatelleet sen piikin olleen sairaus. Paavali oli rukoillut, että Jumala vapauttaisi hänet tästä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Hänellä oli siis ollut myös tällaista kärsimystä koettavanaan. Hänellä oli myös Jumalan kutsua suorittaessaan kokenut ihmisten aiheuttamia melkein ylipääsemättömiä hankaluuksia. Sellaista en ole tietystikään kokenut, mutta voisinko minä joskus olla vapaa näistä nykyisistä säryistä ja vaivoistani ja jättää ne joskus kaikki unohtaen taakseni? Nyt ne täyttävät elämäni rajoittaen kaikkea ajattelemista myöten.

Osasta sairauksien aiheuttamista hämmennyksistä olen kyllä niin selkeästi päässyt, että voin sanoa ne unohtaneeni. Olen kertonut ennenkin, että ms-tautini edetessä minulla on ollut selkeitä mieltäni järkyttäneitä kohtia. Veljeni kuoleman jälkeen jäi sisimpääni kuoleman pelko, kun en uskaltanut sitä käsitellä. Apuvälineiden käyttöönoton yhteydessä koin ison muutoksen elämässäni. Minähän jouduin julkisesti myöntämään, etten ollutkaan Jumalan erikoissuosiossa. Itse kokemuksen tuoman tuskan lisäksi toiset ystävistänikin olivat järkyttyneitä, kun Jumala oli minut noin hyljännyt. He katosivat jonnekin ja näin lisäsivät tuskaani. Nämäkin kaikki kokemukset kätkin sisimpääni kun minulla ollut voimaa käsitellä niitä. Ahdistuin ja katkeroiduin, kieltäydyin kokemasta mitään tunteitakaan enää. Onneksi Jumala kutsui minua ajallaan selvittämään tätä sotkua. Uskaltaessani kokea Jumalan rakkauden ja hyväksynnän, sain takaisin rukouselämäni. En siis kokenut ihmeellistä vapautusta kaikesta. Vähitellen kävin tunteitani läpi. Ensimmäinen ulospäin suuntautunut rukoukseni oli, että saisin sanoja kertoakseni, mitä kaikkea olin kokenut. Näistä kokemuksistani olen monessa pohdinnassani kertonut. Toivoin silloin ja toivon vieläkin, ettei kukaan jää omaan mustaan katkeruuden maailmaansa yksinään.

Kun sitten sain tiedon epilepsiastani, näistä kokemuksista viisastuneena rukoilin viisautta toimia eri tavoin. Tiesin, että minä koen asiat ja tunteet omalla tavallani ja niillä saattaa olla minulle eri merkitys kuin muille. Siksi minun on nykyään helpompi käydä kamppailuni rukouksessa suoraan Jumalan edessä. Jos toisille on helpompaa jutella niistä muille, sekin on varmasti tilanteeseen sopiva keino. Siispä annoin kaikkien tunteitten tulla, itkin itsesäälissä ja äksyilin Jumalalle. Huusin, ettei tämä ole oikein. Olin katkera, koska tiesin, että tämän vuoksi kaikkoaa taas osa ystävistäni. Minusta alkoi taas tuntumaan, että Jumalakin on minut hyljännyt, kun apua ei tuntunut tulevan. Kaiken tämän tein ollessani yksin kotona. Siellä yksinäisyydessä sain sitten kokea Jumalan hiljaisen tuulen, koin Jumalan hyväksynnän juuri tällaisena erittäin raihnaisena. Siinä koin vapautuksen kaikesta sisimmässäni jylläävästä. Sen jälkeen voin ihan vapaasti kaikille kertoa, että elän uskossa minut hyväksyvään Jumalaan.

Nämä kaksi kokemusta eroavat toisistaan. Ensimmäiseen liittyi voimakkaasti anteeksiantamukseni puute. Kaikki se, mikä liittyi toisiin ihmisiin, paisui sisimmässäni hirveään alemmuuden tunteeseen ja toisten vikojen huomaamiseen. Oma sisin oli niin karrella, etten uskaltanut mitään tunnetta käsitellä. Meni todella monta vuotta ennen kuin tajusin tilanteeni, hain ja sain apua. Meni monta vuotta kaikkien tunteiden käsittelyssä ja vapauden kokemisessa ja sen jälkeen unohtamisessa. Toiseen kokemukseen en päästänyt yhtään ihmistä sotkemaan omilla ajatuksillaan. Sanoin rukouksessa Jumalalle, etten halua jäädä niihin negatiivisiin tunteisiin, koska ne aiheuttavat loppujen lopuksi katkeruutta, josta en pääsekään niin hyvin irti enkä yli. Kun Jumala kosketti, koin Jumalan anteeksiantamuksen ja sain antaa itselleni anteeksi epäilyni.

Kyllä me olemme kaikki loukkaantuneet toisiin ihmisiin ja meillä on siihen oikeus. Mitä ihmistä kuitenkaan hyödyttää jäädä katkeroitumaan, kun loukkaajat eivät tapahtumia muista? Et sinäkään aina huomaa, millä toista loukkaat. Koska tähän suohon ihminen kuitenkin helposti jää, todelliseen anteeksipyytämiseen ja anteeksiantamiseen pitäisi enemmän kiinnittää huomiota. Tällä tavoin täydellinen unohdus valtaisi alaa ja elämä tulisi helpommaksi elää. Siispä toivon kaikkien ihmisten itseni mukaan lukien Paavalin tavoin unohtavan kaiken itseensä liittyvän ja kiinnittävän katseensa tulevaan. Paavali kertoi Jeesukseen uskovana rientävänsä kohti päämäärää saadakseen voittopalkinnon, jonka omistamiseen Jumala oli hänet kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa. Oletko pysähtynyt miettimään, mihin sinä riennät? Kysyy

                                                                                                         -hilkka-

Tiedoksi teille jotka olette saaneet pohdinnan paperikopioina:

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi  Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu radio-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso. Ohjelmat kuuluvat myös internetissä suorina lähetyksenä: www.iltalamppu.fi

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry, PL 45, 29201 Harjavalta puh. 040-833 7348,  

Sähköposti: taisto.laakso( at) gmail.com