Maaliskuun pohdinta - Pihamaan monet muodot

Hilkka Rosholmin maaliskuun pohdinta 2014

Pihamaan monet muodot

Rivitalossa tai omakotitalossa asuja huolehtii asuntonsa edustan eli pihamaan kuntoon vuodenaikoja myötäillen. Meillä jokaisella on kuitenkin oma pihamaamme vaikka asuisimme kerrostalossakin. Tämä pihamaa on sielun pihamaa. Kukaan ei pääse toisen ihmisen sisään, kanssakäyminen tapahtuu aina toisen ihmisen läheisyydessä. Pihamaa on reviirialue, joka kertoo ihmisestä itsestään paljon. Jonkun kohdalla se kertoo sydämellisestä ihmisestä, joka haluaa antaa muillekin tilaa sujuvaan pääsyyn pihamaalleen pienistä risuista ja kuolleista kukkasista huolimatta. Toisen kohdalla se kertoo omaa komeuttaan uhkuvasta ja itseään esiin tuovasta ihmisestä, jolle muista ei ole niin väliä. Arka ihminen ei oikein uskalla päästää ketään pihamaalleen katsomaan, hän pelkää muiden arvostelua. Joskus reviirin taakse ei pääse kukaan näkemään ihmisen todellista mieltä, sillä se on suljettu pihamaa. Moni varmaan on kaltaiseni, että mielellään on laittanut mahdollisuuksiensa mukaan ’kukkapuskan’ portin pieleen, jotta muut eivät ihan kaikkea sotkua pihamaalla huomaisi.

Meillä jokaisella on kokemusta, että oma sisin ja sen myötä se, miltä me näytämme muiden silmin katsottuna, ei ole aina samanlainen. Hyvinä aikoina päästämme toisia lähellemme ja teemme tiivistäkin yhteistyötä ja elämä on kaikin puolin sujuvaa. Huonoina aikoina emme haluaisi kenenkään tutun ilmaantuvan läheisyyteemme. Tämä on normaalia elämän kulkua. Jonkun  pidemmän jakson kuluessa ihminen muuttuu tiettyyn suuntaan joko vaikeuksien tai helpon elämän myötä. Kaiken kaikkiaan ihmiselle olisi hyvä omistaa toinen ihminen, rinnalla kulkija, jonka kanssa voisi peilata omaa elämäänsä muihin. Joskus sairaudet vievät meidät jaksamisemme äärirajoille eikä helpotusta näy missään. Ihminen kestää yllättävän paljon asioita, hän saattaa elää pitkäänkin tällaisessa tilassa. Jossain vaiheessa saattaa tapahtua muutos, olosuhteet eivät niinkään ole muuttuneet, mutta jokin ihmisessä itsessään muuttuu. Hän on oppinut elämään sairautensa kanssa ja haluaa luoda uudelleen pihamaan, jossa voi keskustella tasa-arvoisena muiden kanssa.

Pihamaan voi tehdä myös tarkoituksella näyttäväksi, mutta sisällä on jotain muuta. Sellaisen ihmisen pihamaalle kun eksyy, siinä ei heti synny yhteyttä. Tällaisen ihmisen sisin voi kuitenkin huutaa hätäänsä. Sieltä voi löytyä apua tarvitseva lähimmäinen, joka monen pettymyksen kautta on luonut itselleen reviirin, jolla suojelee sisintään. Siihen etupihalle voi mennä itse ja päästää sellaisen, joka haluaa sinne tulla. Ei pitemmälle, koska tarkkailuaikaa pitää ottaa. Toisille se on rasitus ja ystäväksikin haluava lähtee pois. Samassa tilassa olevat haluavat juuri tällaisen ihmisen seuraan, oman pihan kunnostukseen saa vinkkejä ilman sanojakin. Paljon voi siis peittää sisimmästään. Kannattaakohan se, koska peittely vieroittaa jollain tavalla omasta elämästä. Silloin ei osaa elää täysipainoista elämää, muissa ihmisissä tuntuu olevan aina vika kaikkeen. Silloin itsellä ei ole mikään koskaan hyvin ja omat vaikeudet ovat ylipääsemättömiä.

Minun pihamaani on kovia kokenut. Se on ollut joskus nuoruuden innolla rapsutettu ja muokattu juuri sellaiseksi kuin olen sen halunnut olla. Olen keskittynyt huoltamaan sitä niin kovasti ja ihastelemaan aikaansaannoksiani, etten ole osannut ottaa sinne ketään muuta edes katselemaan. Jos joku on joskus tullut kysymään jotain henkilökohtaista, olen vetäytynyt ja kertonut kaiken olevan ihan hyvin. Onneksi minun kohdallani on myös jossain vaiheessa tapahtunut niin, että Jeesus tuli rauhallisesti pihamaalleni ja kutsui minua rakkaudellaan. Jonkin ajan kuluttua sain toivottaa Hänet tervetulleeksi salini ihan perimmäiseen nurkkaan asti. Se käynti toi selkeästi pehmeämmän lämmön ja vehreyden pihamaalleni ja muutkin olivat tervetulleita sinne. Mutta aikain kuluessa ja tiettyjen tapahtumien jälkeen minun pihamaani kuivettui ihan omasta voimattomuudestani ja ehkä  huolimattomuudestani. Sen jälkeen se on ollut kuurassa ja lopulta ihan jäässäkin. Muutama kesäkin siinä ehti mennä, kun sisimpäni oli suljettu kaikelta. Tällainen kuura ja jää ei olekaan yhtään kiinni siitä, mikä vuodenaika on.

Minä kaipasin lämpöä, joka sulattaisi sisimpäni ja pihamaani jään. Tuli päivä, jolloin pystyin myöntämään sotkuni paljolti itse rakentamakseni, ja silloin alkoi sulaminen. Tapasin sydämellisen ja pyyteettömän ihmisen, joka ei vaatinut minulta mitään. Hän ei ollut minua vanhempi, mutta hänellä oli taito uskaltaa elää rohkeasti ja oikeilla sanoilla muistuttaa, että vain Jeesus voi sulattaa sisimmässä olevan jään. Tällaisen sydämellisen ihmisen pihamaalle on yleensäkin helppo piipahtaa virkistäytymään. Se pihamaa tuo mieleen hyvin huolletun luonnontilassa olevan pihamaan kesän lämmössä. Sinne on myös helppo jäädä istuskelemaan, katselemaan, kuuntelemaan ja aistimaan Jumalan luomaa elämää. Siellä saa peilata omaa elämäänsä kaikkeen kauniiseen ja saada myös tukea omiin pyrkimyksiinsä. Sinne saa eksyä myös oman pihamaan kuuraa tai jäätä kantava.

Kun jäisen kauden jälkeen sulaminen alkoi, huomasin että sisimmässäni oli jotain mätänevää. Pelästyin mutta tajusin luonnossa liikkuneena, että talven jälkeen luonnossakin on keväällä ensin mätänevien kasvien haju. Vasta sen jälkeen aurinko kuivattaa ja ruoho vihertää. Näin myös minun sisimmässäni tapahtui, vanha kuona poistettiin ja sitten vasta oma pihamaani voi kertoa sieluni tilan, ilman mitään teeskentelyä.

                                  -hilkka-