Lokakuu 2010 - Kaikilla aisteilla

 Hilkka Rosholmin pohdinta. Lokakuu 2010

KAIKILLA AISTEILLA

Ihmisen aistit ovat mielenkiintoisia. Kaikki aistit toimivat samalla tavoin. Aistittu tieto menee hermorataa pitkin aivokuorelle, kunkin aistin omaan päätekohtaan. Sitten alkaa tietojen prosessointi ja ihmisaivot vertaavat tuntemusta vanhoihin kokemuksiin. Hetkessä tapahtuu päätös, onko tapahtuma uhka vai hyvä kokemus vai onko tapahtuma aivan merkityksetön. Reagointikin tapahtuu välittömästi, jos siihen on tarvetta. Kokemus jää muistiin ja sitäkin käytetään tulevaisuudessa sitten vertailukohteena. Aistit tukevat toinen toistaan. Yleensä elämän havainnoiminen onkin kaikkien aistien tuottaman informaation summa. Tämä on totta ympäristöstä saatavasta tiedosta. Se on totta myös ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Tämä ms-tautini on osoittanut minulle, kuinka paljon vivahteita eri aisteissa on. Hermoradoissahan tämä ms-tauti jyllää, joten esimerkiksi silmähermoni hermopäätteet ovat joskus vaurioituneet. Vaaleita värisävyjä en pysty enää erottamaan. Tuntoaistini eri muodot ovat tulleet minulle kovastikin tutuiksi. Ihon kosketustunto on paikoittain herkistynyt, samoin kiputunto. Normaalin tuntemuksen omaavia kohtiakin on, mutta on myös ihan tunnottomia alueitakin. Ihon kylmätunto ei välttämättä kerro oikeata tilannetta, kuumatunto katoaa aika ajoin. Asentotuntoni häiriöt pakottivat minut keppien käyttöön, osaltaan siihen vaikutti tasapainoaistin vioittuminen. Makuaistinikin on joskus ollut heikentynyt. Olen monesti miettinyt, kuinka moni osaa olla kiitollinen terveestä kehon hermoston toiminnastaan?

Kuitenkin vielä elän ja toimin näiden nykyaistimuksieni pohjalta. Kesän lämpimien aamujen tunnelmat ovat vieläkin muistissani. Silloin kaikille aisteille riitti havaintoja. Katsellessani keittiön avoimesta ikkunasta pihalle, tunsin lämmön ja tuulenvireen. Aivoni saivat positiivista tietoa ympäristöstäni. Kuulin lintujen laulukuoron huikean esityksen. Taas tuli aivojen kautta tietoisuuteeni miellyttäviä asioita. Kukkien tuoksu tuli nenääni ja vahvisti hyvän olon tunnettani. Näin pikkuoravien temmellyksen pihapuussa, niiden vauhdista erityisesti nautin. Kaikki aistit yhdessä saivat siis aikaan nautittavan olotilan. Siitä oli hienoa jatkaa kuumaakin päivää, jonka tiesin väsyttävänä olevan edessäni.

Siinä sulautuessani lämpimän kesäaamun syleilyyn mietin, onko se jotain näin kokonaisvaltaista mihin Raamattu meitä uskovia kehottaa. Siellä asetetaan tavoitteeksemme olla Jeesuksen tuoksu maailmassa. Tuossa aamukokemuksessani ei ollut mitään ristiriitaa. Siinä luonto osoitti parhaat puolensa ja sai minun mieleni tyyntymään ja vastaanottamaan päivän hankaluudet kiitollisuudella. Usko tuo ihmisen elämään jotain tuollaista kesäaamun puhtautta. Usko tuo tullessaan jotain Jeesuksen rakkaudesta ja lämmöstä. Osaanko minä jakaa sitä eteenpäin kertomalla suuresta rakastavasta Jumalasta, joka pitää huolen minusta? Niin paljon minun pitäisi ymmärtää arvostaa ystäviäni, että kertoisin.

Minulla on aika hyvä kuulo. Siihen ei ms-tautini ole vielä vaurioita tehnyt. Osaanko pysähtyä kuuntelemaan kuitenkaan? Uskallanko pysähtyä ihmisen vierelle ja kulkea hetken matkaa toisen kanssa? En tiedä miksi on niin, että helposti vetäydyn tämän tautini taakse enkä pysähdy. Ajattelen vaan jotenkin, että minun sanoillani ei ole oikeastaan painoarvoa, kun kuljen pyörätuolissa. Niin ei saisi olla, enhän minä tiedä, mitä tuo kohtaamani ihminen juuri sillä hetkellä kaipaa. Jos ajattelen uskostani kertomista, Jumala vaikuttaa sanoissani, en minä. Miten pysyisin jo pelkällä olemuksellani tuomaan ystävällistä tuoksua ympäristööni? Silloin joku voisi uskaltaa johdattaa puheen mieltä askarruttavaan asiaan. Tuoko itsekkyyteni jotain kuuroutta minuun, vaikka en itse sitä aina huomaa?

Silmissäni ei ole muuta vikaa kuin tuo vaaleiden sävyjen katoaminen. Eihän se haittaa kovinkaan paljon, koska voimakkaat värit näen oikein. Nautin värisävyistä. Kesän vihreys on vertaansa vailla eri sävyissään. Syksyllä lakastuessaan nämä kaikki eri vihreät muuttuvat väriloistoksi. Vaaleiden sävyjen puuttuminen ei todellakaan haittaa kanssakäymistä ihmisten kanssa millään tavoin. Ihmiset näen ja tutut tunnen. Ilmeet huomaan, mikä onkin rikastuttavaa kanssakäymisessä. Joskus jään tosin miettimään toisen ihmisen sanoja, jos ilme ei tue sanojen sisältöä. Mihin on silloin eniten luottamista, omaan tuntemukseen vai näköön vai kuuloon? Yleensä sellaisilla sanomisilla en koe olevan kovinkaan suurta merkitystä. Voinhan itsekin olla pikkaisen sokea, jos kerran epäilen olevani joskus kuurokin.

Meillä ihmisillä pitäisi jossain olla paikka, missä voisi kokea tuollaisen kesäaamun lempeän hyväksynnän. Siinä ihminen tulee hyväksytyksi ehdoitta ja vaatimuksitta. Tällainen olotila olisi ihan suotavaa olla koettavissa jokaisena vuodenaikana. Seurakunnissa on kyllä mahdollista kokea tällaista. Seurakunnan muodostavat siellä käyvät ihmiset. Raamatussa meitä uskovia kehotetaan totuttamaan aistimme hengelliseen edistymiseen. Millaisen vivahteen sinä uskovana tuot seurakunnan tilaisuuden ilmapiiriin vieraan aistittavaksi? Meidän uskovien pitäisi olla herkempiä kuulemaan ja näkemään. Meidän pitäisi myös ymmärtää, että ilmaisemme itseämme koko olemuksellamme. Meidän pitäisi siis ymmärtää edellyttää jotain itseltämmekin. Ei Jeesuksen tuoksua voi levittää omaa itseään esiin tuoden.

-hilkka-

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi

Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso.

Ohjelma kuuluu myös internetissä suorana lähetyksenä: www.iltalamppu.fi

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry

PL 45, 29201 Harjavalta

puh. 040-833 7348.

Sähköposti: taisto.laakso( at) dnainternet.net