Kesäkuu 2006 - Veljekset

Hilkka Rosholm

Kesäkuun pohdinta 2006

Veljekset

Muistelinpa tässä omaa kansakouluaikaani. Mietin, mitä minulle on jäänyt mieleeni uskontotunneilta. Silloin vielä oli lupa kertoa uskosta Jumalaan. Raamatun kertomuksia käytiin läpi, sen muistan. Kertomus tuhlaajapojasta on jäänyt mieleeni, kun se aiheutti ihmetystä ja häpeää. Ihmettelin, miten nuorempi poika kehtasi pyytää omaa osaansa perinnöstä. Ihmettelin isääkin, kun suostui. Häpeää koin, kun kerrottiin, että tämä nuorempi veli hävitti kaiken omistamansa eläen irstaasti. En tiennyt, mitä se merkitsi, mutta minusta se oli jotain hävettävää. Ja sen muistan, että vanhempi veli jäi aina vähemmälle huomiolle, vaikka hänestäkin kerrottiin Raamatussa melkein saman verran kuin nuoremmasta. Eipä opettaja tiennyt, minkälaisia ajatuksia oppilaan päässä liikkui, kun ei ollut tapana tuoda niitä julki.

Nykyäänkin pohdin kertomusta. Kysymys on erityyppisistä ihmisistä ja heidän Jumalasuhteestaan. Mitähän Jeesus halusi kertoa meille näillä kahdella ihmistyypillä? Isä on Jumala, olemmehan uskoon tultuamme Jumalan lapsia. Nuorempi veljeksistä oli todella vauhdikkaampi. Tuskin hän oli kovin suunnitelmallinen, vaikka sellaisenkin kuvan saattaa hänestä saada. Hänen mieleensä vain tuli omaisuuden saadessaan, että nytpä hän pystyy osoittamaan oman erinomaisuutensa. Hän kyllä pärjää itsekseen missä vain! Onkohan tällaisia ihmisiä nykyään? Siksi tämä nuorempi muutti kauas kotiseudultaan, jottei hyvää tarkoittavat omaiset eivätkä ystävätkään voisi antaa ohjeitaan. Taivaallinen Isämme katselee aina huolissaan, kun tällaista tapahtuu, Hänhän tuntee meidät kaikki. Kyllä Hän tunsi tämän nuoremman veljenkin. Mutta eihän vanhemmatkaan voi kaikelta lapsiaan varjella. Toiset vain ovat sellaisia, että tekevät ensin ja sitten pysähtyvät miettimään, mitä tuli tehdyksi.

Kaukana kotoa nuorempi veli pysähtyi miettimään elämäänsä, kun vaikeudet alkoivat. Uhmakkuus oli poissa. Enää hän ei ollutkaan omavarainen. Kaikenlaiset asiat olivat täyttäneet hänen mielensä ja hän tunsi olevansa kaukana aikaisemmin tuntemastaan Jumalasta. Itsekseen miettiessään hän myönsi, että taas hän oli nauttinut itsekkäästi elämästä. Kaiken tämän kokeneena hän tiesi, että paluu Isän tykö oli ainoa oikea vaihtoehto. Hän päätti palata! Hän suunnitteli, miten hän selittäisi tapahtunutta. Mutta Isä yllätti hänet, ei hänen selittelyitään tarvittu. Jumala iloitsi saadessaan omansa takaisin terveenä. Nuorempi veli olikin Isän mielestä kaiken tämän jälkeenkin terve! Siinä nuorempi veli sai tuntea Jumalan armon. Sydämen asenne ratkaisee, kun ihminen haluaa retkiltään palata anteeksi pyytäen Jumalan armoa kokemaan.

Olen miettinyt paljon myös vanhempaa veljeä. Siinä on uskossa oleva ihminen, varmaan itse mielestään aika hyvä uskovainen. Kerrotaan, että hän oli työssä silloinkin, kun nuorempi veli palasi kotiin. Mahtoiko hän olla suorittajatyyppiä? Ainakin sellaisen kuvan hänestä saa. Tyytymätönkin hän oli. Hänestä varmaan tuntui, ettei Jumala huomioinut häntä tarpeeksi, vaikka hän yritti tehdä työtään niin hyvin kuin osasi. Hänkin oli itsekäs, toisella tavoin vain kuin veljensä. Hän halusi pitää Jumalan työn itsellään ja osoittaa muille, että häntä tarvitaan.

Toisenkin asian vanhempi veli teki eri tavalla kuin nuorempi ja suorempi veljensä. Kun nuorempi lähti selvittämään asioitaan suoraan Jumalan kanssa, vanhempi meni toisen ihmisen luo. Joskus on hyvä vaihtoehto sekin, mutta suorassa välienselvittelyssä Jumalan kanssa ei tule väärinkäsityksiä. Toiselle ihmiselle on myös vaikea kertoa ongelmistaan ja yleensä itsestään salaamatta asioita. Rukouksessa voi kertoa asiat Jumalalle juuri sellaisina kuin ne ovat, silloin armahduskin tulee kaiken kattavaksi eikä vihollinen pääse enää asioihin vaikuttamaan. Mietin, mahtoiko palvelijakin käyttää sellaista äänenpainoa kertoessaan nuoremman paluusta, että sekin edesauttoi vanhemman vihastumisen. Hänhän tunsi perheen elämän. Tämä vihastuminen aiheutti katkeruuden. Vanhempi veli oli katkera, kun Isä ei hänen mielestään ollut antanut mitään hänelle. Olihan hän sentään aina ollut tarkka työssään!

Mitä Isä teki? Isä tuli ulos juhlatalosta ja puhutteli vanhempaa, katkeroitunutta veljeä leppeästi! Minusta tuntuu, että Jeesus haluaa kertoa meille, että meidän Jumalamme on lempeä meille ihmisille, olimmepa sitten suinpäin kaikkeen mahdolliseen innostuneita tai sitten tiukkapipoisia uskon tien kulkijoita tai jotain siltä väliltä. Isä sanoi vanhemmalle veljelle: ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.” Jeesus haluaisi, että uskaltaisimme astua Jumalan työhön siten, että näemme Jumalan mahdollisuudet kohdallamme eikä niinkään omia mahdollisuuksiamme.

Näin on muuttunut mielessäni Jeesuksen kertomus veljeksistä. Vanhempi veli on saanut oman huomionsa. Nuorempi elää vieläkin suoraa elämää, kaikki näkevät, mitä hän tekee ja kaikkien edessä hän julkisesti välinsä selvittää Jumalan kanssa. Hän voi suoruutensa avulla tuoda ystäviään Jumalaa kohtaamaan. Vanhempi veli pakertaa itsekseen näyttäen hyvältä uskovalta, kaivaten kyllä Jumalan kosketusta. Hänen on vaikeampi tulla ulos kuorestaan, mutta kaipuu Jumalan puoleen voittaa ihmisarkuuden. Hänenkin uudistumisensa huomataan, kun Jumalan armo virtaa hänen kauttaan kanssakulkijoiden avuksi. -hilkka-