Kesäkuu 2010 - Arki kunniaan

Hilkka Rosholm. Kesäkuun pohdinta 2010

ARKI KUNNIAAN

 Kirjoitus eräästä hiljattain tehdystä tutkimuksesta pysäytti minut totaalisesti. Siinä kerrottiin, että nykyään lapset haluavat elämältä jatkuvasti elämyksiä. Ihan tavallista arkea ei millään kestettäisi, kertoi tutkija. Onkohan tämä maailmanmeno nykyään niin hektistä, ettei kukaan uskalla pysähtyä nauttimaan arjesta? Vai onko niin, että vanhemmat ovat joutuneet kierteeseen tarjotessaan lapsilleen helpompaa elämää? Sotien jälkeen monet vanhemmat varmasti koettivat saada lapsilleen paremmat edellytykset koulutukseen ja ammatin hankintaan. Kun meillä yhteiskunnallisesti on ollut hyvin jo pitkään, niin emmekö voisi nyt vain nauttia saavutetusta? Toivottavasti tämä kierre saadaan katkaistuksi, ennen kuin lapset stressaantuvat liiaksi. Toivottavasti tavallinen arki ohjeineen, iloineen ja suruineen nostetaan kunniaan.

Jäin miettimään omaa elämääni, eipä minun lapsuudessani järjestettyjä elämyksiä ollut tarjolla. Olen elänyt lapsuuteni maalla. Vanhempani saivat toimeentulonsa maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Siihen aikaan ei vielä ollut koneita apuna, joten myös me lapset osallistuimme maatilan töihin. Lapsille ei asioita niin kovin hyvin selitetty, työt piti vain oppia. Ne opittiin seuraamalla toisten työskentelyä ja seuraamalla elämää. Niinpä minunkin elämykseni osittain ovat oivalluksia töitä tehdessä. Muistan, kun meillä oli jonkin verran kanoja. Sitten eräänä päivänä meille ilmestyi hautomakone. En minä ymmärtänyt, mitä sellainen sana merkitsi, mutta asia selvisi ajallaan. Kanamunia siihen laitettiin ja lämpö pidettiin tasaisena. Kananmunia käänneltiin tietyin välein ja ihmetys oli valtava, kun pienet kananpojat rikkoivat munan kuoret ja lähtivät tarpomaan koneen lämmössä! Elämän jatkuvuus sai konkreettisen muodon. Sen jälkeen ymmärsin, mitä merkitsi, kun sanottiin, että pääskyset hautovat muniaan. Jossain vaiheessa kesää pääskysiä oli paljon enemmän kuin keväällä.

Maalla kun olimme, me kasvoimme kunnioittamaan luontoa, kasveja ja eläimiä. Sen todella tiedän kokemuksesta, että luonnon seuraaminen on elämyksiä täynnä. Kotitaloni vinttihuoneesta oli hyvä näkymä viljapelloille. Olin kahta kettua seurannut jo jonkin aikaa, erikseen olivat kulkeneet. Tiesin, että niitä oli kaksi, kun ne olivat hieman eri ruskean sävyisiä ja jonkin verran eri kokoisia. Sitten eräänä iltana tuli koko perhe yhdessä näkyville. Isäkettu, äitikettu ja kolme pientä pentua. Voi sitä ihmetystä ja riemua, kun pienet ketut tutkivat uusia maisemia. Ne kisailivat keskenään kuin koiranpennut konsanaan. Tuntui siltä, että opastuskierros oli käynnissä, kun välillä ketut pysähtyivät. Sain todistaa jotain erittäin hauskaa luonnon tapahtumaa. Tunsin olevani osa Jumalan luomaa suurta kokonaisuutta.

Jotain samanlaista koin, kun yhtenä syksynä puolukassa ollessani minusta rupesi tuntumaan, että minua tarkkaillaan. Ajattelin aluksi, että onpa kumma tunne, kun en ketään nähnyt. Keräsin puolukoita ja tunne vain voimistui. Sitten nostin katseeni ja tuijotin vanhaa harmaata hirvimammaa silmiin. Se oli lepikossa eikä siitä näkynyt muuta kuin iso pää. Peljästyin kunnioituksesta isompaani kohtaan. Kuitenkin jostain tuli ajatus, ettei se ollut kokenut minua viholliseksi kun oli lähtemättä pois katsellut minua jo kauan. Niinpä katsoin sen ymmärtäviin silmiin ja sanoin hiljaa rauhoittaakseni itseänikin, etten tule lähemmäksi. Siirryin hitaasti ämpärini kanssa vähän matkan päähän. Katselimme toisiamme vähän etäämpää ja minä olin kiitollinen, että minut pelästyttänyt tilanne raukesi helpotukseen. Poimin ämpärini täyteen puolukoita viisaitten silmien seuratessa edelleen puuhiani ja lähdin kotiin kokemusta rikkaampana.

Onhan se niin, ettei näitä mieleen jääneitä elämyskokemuksia kovin montaa ole kenelläkään. Pääasiassa elämme tasaista arkea, jossa toistuvat tietyt rutiinit. Lapsuudessani vaihtuivat koulutyöt ja kesän aherrus pelloilla tasaiseen tahtiin ja monta vuotta. Työpaikan saatuani ja naimisiin mentyäni muuttui arki jonkin verran. Lasten saanti ja kasvaminen toivat oman mausteensa siihen. Kuitenkin monta päivää on, joiden sisällöstä en muista yhtään mitään. Olen miettinyt, ettei minun tarvitsekaan. Nekin päivät ovat kuitenkin kerryttäneet minulle elämän kokemusta. Ne ovat olleet hyvä pohja iloille, joita lasten kasvaminen aikuisiksi on tuonut. Ne ovat myös aika hyvä pohja kestämään elämän rankkojakin aikoja kuten tämä sairaus. Olen saanut elää rikasta elämää.

Kyllä minulla aikuisenakin on ollut elämyksiä, mutta lapsuuden ajan tuntemuksiin en ole päässyt. Ehkä on niin, että silloin osasi keskittyä vain siihen yhteen kokemaansa asiaan, jossa eli täysillä. Aikuisena on varuillaan ja lapsen herkkyys on kadonnut. Eipä ole ihme, että Jeesuskin otti esimerkiksi lapsen, kun oli kysymys suurimmasta taivaassa. Lapsilla on erikoinen luottamus elämään. Jeesus varmaan halusi myös osoittaa, että aikuisen kannattaa pysähtyä lapsen vierelle kuuntelemaan hänen kokemuksiaan. Pelkään, että nykyään vanhemmat ajattelevat, että lasten kanssa oleminen on siihen koulutettujen ihmisten tehtävä. Kuinka tärkeää kuitenkin on lapselle, että oma vanhempi on mukana hänen arjessaan. Siinä arjessa pitää olla mukana pettymyksiä, mutta siinä pitää olla myös aikuisen tukea. Se on alku uudelle elämän taipaleelle kokemaan iloja ja suruja.

-hilkka-