Helmikuu 2007 - Elämisen ilo

Hilkka Rosholm

Helmikuu pohdinta 2007

Elämisen ilo

Osallistuin joulusiivoukseen, mainitsemisen arvoinen asia. Paljoahan en nykyään pysty parantamaan kotimme viihtyisyyttä. Epävarman tasapainoni vuoksi kädet ovat jo täynnä. Nuo kaksi kyynärsauvaa ovat seuranani alituiseen. Mutta kekseliäisyys ei ole kiellettyä. Minulla on keittiössä tukituoli, jossa on pienet rullat alla, sillä istuen ja liikkuen voin imuroida keittiön, kunhan vain saan imurin esille. Tavallisella tuolillakin istuen voin tehdä paljon asioita, kaappien siivoustakin.

Jokainen tuskittelee oman vaatekaappinsa täyttymistä. Minäkin tein tilaa kaappiini. Osan vaatteista laitoin kierrätykseen, osan heitin roskikseen. Yksien housujen kanssa tein työtä. Tiesin, etteivät ne enää olleet sopivat, olivat aika tavalla löystyneet ja toisessa polvessa oli reikä eikä tahrojakaan saanut enää pois. Mutta harkitsin silti, kun ne olivat niin sopivat! Mukavat pitää, eivät kiristäneet mistään. Lopulta sain niistä henkisen yliotteen ja heitin ne roskiin. Helpotti, kun eivät muut pääse huomauttamaan minulle ainakaan näistä housuista. Jaksoin siivota vain vähän, tytöt jatkoivat siitä mihin omat voimani loppuivat. Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana meni loistavasti, hiljaisuudessa. Neljä aikuista ihmistä nauttivat toistensa seurasta.

Arjen alkaessa muistin vanhat ja kulahtaneet housuni, olisin halunnut ne jalkaani. Hymyillen otin siistimmät kaapista. Mieleeni tuli, että olen kokenut jotain samaa sisäisessä elämässäni kuin tuo housujen poisheitto. Paha olo rajoitti suunnattomasti tunne-elämääni lapsuudesta asti. Olin elänyt pahan oloni kanssa niin kauan, että siitä oli tullut osa elämääni. Kaipasin päästä eroon tuosta minua rajoittavasta olotilasta, mutta en tiennyt mitä tehdä asian hyväksi. Häpeä oli minun seuralaisenani lapsesta asti niin kuin olen kertonut. Sehän syyllisti, kun tajusin, etten osannut elää kuten olisi toivottu. Tämä kaikki vaikutti minuun sellaisen alemmuudentunteen, josta en päässyt irti edes uskoon tullessani. En siitä osannut sielunhoitajalle edes kertoa, olihan tunne osa minua.

Uudistumiseni myötä Jumala alkoi puhua minulle pahasta olosta ja siitä vapautumisesta. Tajusin silloin oman tilanteeni. En ollut koskaan todella ymmärtänyt, mitä Jumalan rakkaus minua kohtaan on. Myönsin kyllä, että Jumala on rakastava Jumala, koska luin sen Raamatusta. Sisimpäni ei vaan ollut kykenevä sitä rakkautta vastaanottamaan. Koin, että olin jotenkin vaillinainen niine tuntoineni. Jouduin kriisiin. Mietin, miten voin elämän häpeän ja alemmuudentunteen ihmisenä ymmärtää, että kaikki Raamatun lupaukset uskoville koskevat minuakin?

Rukoilin, että saisin ymmärrystä asiaan. Tunnustin pahan oloni. Tiesin, mistä se johtui ja halusin päästä siitä eroon. Rukoilin, että vapautuisin, koska koin, että kaikin tavoin valtavampaa on Jumala minullekin varannut Miksi ei mitään tapahtunut? Näin jälkeenpäin voin todeta, että tapahtuihan silloinkin. Jumala näki tilanteeni, Hän halusi hoitaa minua hellästi ja varoen. Huomasin aivan yllättäen, että pystyin suhtautumaan kriisiini rauhallisuudella. Tunsin silloin, että taivas hoitaa minua. Välillä oli aikoja, jolloin tuntui, ettei mitään erikoista tapahtunut. Sain aivan kuin maistella, miltä elämä alkaa tuntumaan, kun se menee Jumalan tarkoittamalla tavalla. Uudestaan sain kokea Jumalan läheisyyttä ja Hänen hoitoansa kipeissäkin asioissa.

Elän nyt Jumalan rakkauden valtaamana, pystyn tuntemaan sen. Tämä on ihmeellinen kokemus! Ajallisesti olen elänyt erittäin pitkän hoitojakson. Olen saanut elää ja katsoa, kun Jumala tekee työtä minussa. Elämäni on saanut uuden ulottuvuuden. Käsittämätön tyyneys ja rauhallisuus on vallannut mieleni. Vapauden tunnekin on saanut uuden ulottuvuuden. Ja mikä ihmeellisintä, koen olevani Jumalan lapsi. En koe itsessäni olevani mitenkään parempi tai valmiimpi, asiat ovat vain loksahtaneet oikeille paikoille. Olen päässyt elämään sitä elämää, jota Jumala on tarkoittanut minun elävän. Tästä syvästä ilosta voin ammentaa ilon tuntoja arkisissakin askareissa. Voin iloita tästä joskus vähän hankalastakin elämästäni. Raamatun lupauksetkaan eivät ole kohdallani enää niin kaukana kuin aikaisemmin.

Sanotaan, että ihminen saa kokemuksista itseensä painolastia, joka vakauttaa kulkua. Näin varmasti onkin, mutta kannamme sisimmässämme myös paljon turhaa painolastia. Se voi olla katkeruutta, alemmuudentunnetta, häpeää tai se voi olla loukatuksi tulemisen tunnetta. Se voi olla peräisin lapsuudesta tai voi se olla tullut matkaasi uskon tiellä vaeltaessasi. Oletko miettinyt, että pitäisi selvittää sisimpäsi vaikeat asiat? Vai oletko työntänyt ne syvemmälle toivoen, etteivät ne putkahda koskaan esille? Me olemme joskus niin mukavuudenhaluisia, ettemme haluaisi tulla paljastetuksi, vaikka sisin olisi samalla tavoin rikki ja tahroja täynnä kuin pois heittämäni housut. Voimme myös ajatella, ettei Jumala ole tarkka ja toivomme, että Hän voisi sallia kaikenmoiset helpotukset vaikeisiin asioihin tilanteesta riippuen. Kuitenkin tiedät totuuden, rehellisyyttä Jumala haluaa. Miksi et toimisi sen mukaan?

Tämän iloni olen kertonut sinulle, koska työn minussa on tehnyt Jumala. Ei kukaan omin voimin olisi pystynyt tällaista muutosta saamaan aikaan. Jos jätät pahan olosi sisimpääsi, sielunvihollinen muistuttaa sen syistä silloin kun vähiten osaat aavistaa. Jokainen muistutus selvittämättömistä asioista ahdistaa ja jättää aina syvemmät jäljet. Jumalalla on keinot auttaa juuri sinua. Jumala haluaa antaa Häneen uskovalle elämisen arvoisen elämän. Haluatko sinä kokea sen todeksi? Jumala odottaa sinun suostumustasi ja kysyy haluatko? Tämän kokeneena ja nykyisestä elämästä siksi kiitollisena. -Hilkka-