Elokuu 2012 - Ruumenmummusta säkinsuun pitäjäksi

Hilkka Rosholmin elokuun pohdinta 2012

RUUMENMUMMUSTA SÄKINSUUN PITÄJÄKSI

Mietin tässä joskus, miten ylpeäksi itseni tunsin, kun pääsin ensimmäistä kertaa oikein töihin viljan puintiin. Olkien sotkeminen tiukemmaksi ei sitä mielestäni ollut, senhän osasivat kaikki. Katselin kyllä mitä kaikkea puimisessa tehdään. Eihän minusta aluksi ollut työssä muuhun kuin siirtämään puimakoneesta tulleet viljan ruumenet pois puimakoneen alta lattialta. Pääsin siis ruumenmummuksi! Tavoite oli saavutettu. Työ tuntui minusta erittäin tärkeältä, useasti vedin vihneitä haravalla kasaan suulin kynnykselle. Ihmettelin, miksi toisina päivinä ruumenia tuli enemmän kuin toisina. Joku toinen siirsi aluksi ne ulos suulista. Kanojen annettiin ne vielä kerran kuoputtaa, jos löytyisi syömistä. En varmaankaan miettinyt, mitä ne ruumenet oikein olivat. En tiennyt, mikä merkitys oli koko puimisessa.

Kyllä sekin päivä tuli, kun tajusin asian. Olinhan mukana, kun viljat leikattiin pellolla niittokoneella ja nostettiin kuivumaan seipäille. Kun ne kuivuivat, juuri puinnissa erotettiin jyvät viljan varresta. Eri viljojen tähkät ovat erilaisia. Ohran tähkissä on pitkät ja joka paikkaan tarttuvat vihneet. Rukiissa on lyhyemmät ja ohuemmat. Vehnässä on erittäin pienet vihneet, toisissa ei lainkaan. Kauran kukinto taas on röyhy ja jyvien ympärillä on suojana akanoita. Jokaisen eri viljan puinnin yhteydessä tuli siis erilainen määrä ja erilaisen näköistä jätettä pois heitettäväksi. Olkia tuli joka puinnin yhteydessä. Ne meillä säilytettiin lehmien ja kanojen kuivikkeiksi. Muutaman vuoden kuluttua minä aloin siirtämään olkia niille varattuun tilaan suulin seinustalle. Nuorempi sisareni aloitti silloin ruumenmummuna.

Siinä vaiheessa minua alkoi kiinnostaa puimakoneen rakenne ja toiminta. Itse puimakoneessa ei ollut minkäänlaista voimanlähdettä. Meillä traktorin siivapyörän avulla saatiin puimakone toimimaan. Muistan, kuinka tarkkaa oli traktorin etäisyys puimakoneesta, että lattaremmi saatiin puimakoneen oman siivapyörän ympäri hyvin. Tämä remmi käännettiin kerran, jotta saatiin puimakoneelle oikea kiertosuunta. Tuttuja olivat huudot ”remmi läpsyttää” tai ”remmi löysällä”, kun veto ei ollut riittävä. Puimakoneen alkupäässä oli syöttöpöytä, josta viljaa ohjattiin mukaan pyörivien kelojen väliin. Alkupään laitteet erottelivat tähkät korsista. Sitten erottelu jatkui koneen sisällä. Seulastot erottelivat jyvät vihneistä ja akanoista. Niitä vaihdettiin viljalajin mukaan. Kuljetin siirsi jyvät koneen sivussa olleeseen säkityslaitteeseen. Toinen kuljetin poisti ruumenet ja kohlimet siirsivät oljet pois koneesta. Aikamoista meteliä puimakone käydessään piti.

Silloin kun puimuri oli yhteisomistuksessa, koneen toiminnasta huolehti varmaan joku omistajatalouksien isännistä. Kun puimuri sopimuksen mukaan siirrettiin meille, ensimmäisen puinnin yhteydessä  säädettiin puimakoneen toisella sivulla olevia remmejä sopivan kireälle. Aikanaan kun leikkuupuimureita alkoi olla käytössä, isäni osti tämän puimakoneen meille. Hän teki puintiajan alussa veljieni kanssa koneeseen tarvittavat säädöt. Muutenkin meille kehittyi puimisessa jonkinmoinen työnjako. Veljeni olivat vuorotellen syöttämässä puitavaa viljaa koneeseen. Toisen tehtävä oli kerätä isän tai jonkun tutun kanssa kuivaa viljaa pellolta. Syöttäjän oli oltava tarkkana, ettei kone imaissut viljaa liikaa kitaansa. Tasainen tahti oli puimakoneen toiminnan kannalta myös toivottava. Hyväksi syöttäjäksi oppi siis harjoittelun kautta hyväksymällä koneen metkut.

Aikanaan minä pääsin jyväsäkkien vaihtajaksi. Isojen kangassäkkien siirto ei voimattomalta onnistu. Tyhjän säkin suu laitettiin klemmarilla kiinni jyvien tuloputken ympäri. Kiinnitys oli sopivan tiukka, sen sai sujuvasti auki kun säkkiä vaihdettiin. Kangassäkin yläreunassa nyörit oli valmiiksi kiinnitetty. Säkin suun sitominen oli taito sinänsä. Säkeistä ei missään vaiheessa saanut alkaa tulla jyviä pois  Täydet viljasäkit siirrettiin aika pian pois koneen vierestä. Myöhemmin meillä siirryttiin paperisäkkien käyttöön. Työ oli kevyempää, kun säkit eivät olleet täytenä niin painavia. Nopeammin ne kyllä täyttyivät ja kappalemäärä oli siten suurempi. Täydet säkit sidottiin kiinni irrallisilla naruilla ja paperi oli paljon kovempaa. Sormivoimia siis tarvittiin entistä enemmän.

Nämä kotimme kaikki työt opettivat meille yhteistyön merkitystä. Tällaisiin puintipäiviin osallistui usein väkeä naapureistakin, koska työvoimaa tarvittiin työn joustavaan edistymiseen. Jokaista tarvittiin. Kasvoimme arvostamaan toisen tekemää työtä. Itsekin koimme oman osuutemme tärkeäksi maatalon töissä. Tehdystä työstä ei meitä mitenkään kiitetty. Sehän oli selvyys. Jotain samanlaista yhteistä toimintaa olen jäänyt kaipaamaan. Nyky-yhteiskunnassa koneet ovat korvanneet hyvin pitkälle entisajan ihmistyön. Nykyään ei normaalissa olosuhteissa enää tehdä talkoillakaan paljon mitään. Yksin selviäminen on valttia ja oma työ tuntuu tärkeämmältä kuin muiden. On unohdettu, että tässä elämän ketjussa meitä jokaista tarvitaan. Sen unohtaminen on kyllä harmillista.

             -hilkka-

Tiedoksi teille jotka olette saaneet pohdinnan paperikopioina:

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu radio-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso. Ohjelmat kuuluvat myös internetissä suorina lähetyksenä: www.iltalamppu.fi

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry, PL 45, 29201 Harjavalta puh. 040-833 7348,

Sähköposti: taisto.laakso( at) gmail.com